keskiviikko 20. toukokuuta 2015

4. päivä, Italianistit Roomassa 11.-17.5.2015

Lähdimme heti aamusta suuntaamaan kohti Via Appia Antican varrella sijaitsevia San Calliston katakombeja. Katakombit ovat toimineet hautausmaina ja ne sijaitsevat Rooman ulkopuolella.  Reippaan kävelyn jälkeen saavuimme Campidoglion bussipysäkille, josta lähti joku uusi linja juuri katakombien lähistölle. Loppumatka kulki vilkkaasti liikennöidyn Appia Antican reunaa, passo indiano, jonossa peräkkäin muurin ja autojen välissä. Pyhimykset menivät kuitenkin sekaisin ja päädyimmekin San Sebastianon katakombeille. Tämä ei kuitenkaan ollut suurikaan vahinko,  sillä saimme loistavan opastuksen. Kierros kesti n. puoli tuntia, eikä paikoin ahtaat käytävätkään ehtineet luoda paniikkia siinä ajassa ja mukaan ottamani pieni taskulamppu valaisi pimeimmissä kohdissa. Näimme erilaisin, mm. kala- ja kyyhkyssymbolein merkittyjä kristittyjen hautoja  Kierros päättyi kauniisti koristeltuun San Sebastianon kirkkoon.
 
 
San Sebastianon kirkko









 
Katakombien jälkeen kävelimme jonkin matkaa Via Appia Antican vanhaa, isojen kivien kattamaa tietä pitkin ja kuulimme selvästi historian havinaa korvissamme...

Via Appia Antica




















Reaalimaailmassa matka jatkui kuitenkin kohti Garbatellaa, Rooman puutarhakaupunginosaa. Eveliina, joka on juuri nyt vaihdossa Roomassa, johdatti meitä esittellen siellä mm. oman majapaikkansa, joka oli pientaloalueella kauniin ja hyvinhoidetun puutarhan ympäröimänä.  Ryhmäläiset olivat aivan otettuja paikan kauneudesta: yhden mukaan Garbatella näyttäisi olevan ainoa paikka Roomassa, jossa voi asua ja toinen suunnitteli jo laittavansa lapsensa Garbatellan kouluun joskus tulevaisuudessa.  Paikka on kuulemma vasemmistosuuntautunut ja siellä täällä näkyi mm. seiniin maalattuja "todisteita" tästä.  Kuitenkin alue vaikutti jollain lailla äveriäältä ja hyvin toimeentulevien ihmisten asuinalueelta. Jostain syystä vasemmistoaate ja varakkuus tuntuvat ristiriitaisilta käsitteiltä yhdessä, mutta Garbatellassa ne yhdistyivät saumattomasti. Kävimme lounaalla viehättävässä, La casetta rossa -nimisessä ravintolassa, jossa oli "leivinuuni", jota myös asiakkaat saattoivat käyttää.  Takoituksena on luoda yhteisöllisyyttä asukkaiden kesken. Eveliina piti esitelmänsä suihkulähteen äärellä Piazza Benedetto Brinillä, minkä jälkeen matkamme taas jatkui eteenpäin.


Even kämppä Romassa
Even Garbatella esitelmä








 
Piazza Benedetto Brini

Fasismin symbolit











               
Garbatellan kukkaloistoa:




Koska päiväkahveihin (päikkärit tai päkät ei ryhmän kielenkäytössä tarkoitakaan päiväkahveja, päiväunia tai päiväkotia, vaan "päiväkännejä", koska passo finlandese vaatii veronsa aika ajoin aperitiivien ja apericenan muodossa), lounaaseen, esitelmään  ja yleiseen käppäilyyn oli uponnut tolkuttomasti aikaa (siis ryhmän normaalista tiukasta ajankäytöstä poiketen; ilmeisesti kukaan ei erityisesti halunnut poistua Garbatellasta...) olimme myös reippaasti myöhässä seuraavan kohteemme, Museo Storico della Liberazionen sovitusta kohtaamisesta. Paikalle varta vasten hälytetty myös englanninkieltä taitava professoressa oli aluksi närkästynyt, mutta hyväksyi sitten anteeksipyyntömme ja suostui poistumisen sijaan vetämään luvatun opastuskierroksen museoksi muutetun Gestapon salaisen vankilan selleissä. Alun normaalin "ai te siis osaatte italiaa" -ihmettelyn jälkeen meille kuvailtiin vankien kidutusta ja muutenkin ankeita kohtaloita (yhtä kuollutta saksalaista kohden tapettiin kostoksi 10 italialaista vankia). Esiteltiin myös vankien väritypologia (keltainen = juutalainen, punainen = poliittinen vanki jne.) sekä sukka, johon oli kirjailtu salainen viesti rakastavalta kotiväeltä: amore, coraggio, baci.  Opastuksen karmivasta sisällöstä huolimatta professoressa onnistui esittämään sen kauniiseen ja ystävällisen sävyyn, joka oli tehokas kontrasti sinänsä ahdistavalle sanomalle.


 

Kirjailtu sukka




Passeggiata jatkui (Marjaana on mitannut näitten kävelyidemme pituudeksi askelmittarilla n. 20 km/päivä!!) Via del Volscia pitkin alueelle, jossa Elsa Morante oli oleskellut Rooman aikoinaan. Kaarina piti interaktiivisen esitelmänsä (kaikkien oli pakko lukea osa hänen esitelmästään) ihanassa Ferrazza-baarissa, jossa oli aivan mielettömän runsas apericena! Aloitimme proseccolla, jonka lasin reuna oli koristeltu mansikalla.  Jos otti vielä toisen aperitiivin, sai ne ja pikkupurtavat yhteishintaan 10€. Tartuimme hetken aikailtuamme tähän houkuttelevaan tarjoukseen, koska ehtisimme kuitenkin vielä kauppaan Terminille.  Näin tehtiin ja Marjaanakin pääsi vihdoin kauppaan tällä reissulla.  Ketään ei enää huvittanut mennä alunperin suunniteltuun elokuvaesitykseen Palazzo delle Esposizioniin, saatikka sitten Cimitero di Veranoon, joka olisi ollut baari Ferrazzan suunnalla.  Oli myös otettava huomioon runsaasta kävelemisestä aiheutuneiden jalkavammojen pahentunut tilanne.








 


1 kommentti:

  1. Casino Slots & Table Games - DRMCD
    In our 군포 출장마사지 Casino Slots & 동두천 출장마사지 Table Games section, you will see a comprehensive list of all the popular casinos that 남원 출장안마 provide table games. Learn 안성 출장샵 how 광명 출장마사지 to

    VastaaPoista