Väkivaltaviihde keisariajan Roomassa ja vähän myös Konstantinopolissa, luento 7.10.2015

Professori emeritus Jaakko Frösen aloitti esitelmänsä Espoon kaupunginmuseossa räväkästi ilmoittamalla, ettei gladiaattorinäytöksiä juurikaan esitetty toiseksi Roomaksi kutsutussa Konstantinopolissa, joiden piti alunperin olla luennon varsinainen aihe. Esitelmän teemaksi muotoutuikin sitten yleensä väkivaltaviihde Roomassa ja Konstantinopolissa, vertailukohtana Kreikka, jossa väkivalta erinäisissä esityksissä oli yleensä kielletty. Myöskään kreikkalaisessa kulttuurissa väkivalta ei juurikaan päässyt teatterilavoille asti, vaan itse hirmuteot tapahtuivat esiintymislavan ulkopuolella ja niistä saatiin tieto vain sanansaattaja-näyttelijän välityksellä. Jälleen oli esillä sana "Teatron", joka siis tarkoittaa katsomoa: tärkeämpää oli se, mitä tapahtui yleisössä, esim. yleisön kokema "katharsis" tragedioita katsellessa - traagisiin tekoihin ei tarvinnut itse ryhtyä, kun näytelmän henkilöhahmot suorittivat ne tavallaan yleisön puolesta.  Jo Aristoteles kiteytti Poetica-teoksessaan tämän ajatuksen: "synnyttämällä sääliä ja pelkoa näytelmä saa aikaan yleisössä samojen tunnetilojen puhdistumisen".

Koska väkivalta oli kiellettyä Kreikassa, sitä ei esiintynyt myöskään katsomossa, mikä nykyisin on yleistä esim. jalkapallo-otteluissa. Erilaisissa kilpailuissa tatkoituksena ei ollut vastustajan vahingoittaminen, vaan ainoastaan hänen syöksemisensä epätasapainoon. Oli kuitenkin yksi poikkeus, Pankration-kisat (kamppailululaji), joissa sallittiin väkivalta, joskin pureminen ja sormien työntäminen vastustajan silmiin oli sielläkin kiellettyä. Varsinaista kilpakumppanin tappamista ei kuitenkaan esiintynyt paljoakaan, koska oli säädetty sellainen määräys, että jos vastustaja kuoli, hänet julistettiin aina voittajaksi.  

Luennoitsija esitteli tämän jälkeen tarkemmin kolmenlaisia esiintymisareenoita, joita olivat teatteri, stadion ja hippodromi. Kreikkalaisten ja roomalaisten teatteriraennukset poikkesivat toisistaan siten, että kreikkalaisten teatterit olivat ulkoilmassa ilman eristäviä seiniä, jolloin katsojien oli mahdollista nähdä samalla myös varsinaisen teatterilavan ulkopuolista, reaalimaailmassa tapahtuvaa draamaa, kun taas roomalaiset rakensivat teattereidensa ympärille seinät. Kreikkalaisten teatteriesityksillä oli lisäksi uskonnollinen tausta, keskellä orchestraa oli yleensä Dionysokselle pyhitetty alttari. Erilaisten teatterirakennusten syyksi on arveltu mm. sitä, että roomalaisilla oli agorafobia ("torikammo"), kun taas kreikkalaiset kärsivät klaustrofobiasta. Kreikkalaiset arvostivat enemmän tragedioita, kun taas roomalaisia miellyttivät enemmän komediat.

Stadioneista taas kerrottiin, että niiden koko vaihteli aina stadionalueen mittaajan kengännumeron mukaan: esim. Olympia-stadion oli suurin, koska se oli mitattu Herkuleen kengällä. 

Hippodromeilla kilpailtiin valjakkoajossa. Niissäkin kisoissa väkivalta oli kielletty, mutta sitä saattoi kuitenkin esiintyä piilevänä, esim. vaunujen sabotoinnin muodossa. Myös kilpa-ajoilla oli uskonnollinen merkitys: kisat aloitetiin ja lopetettiin uhritoimituksilla. Kisat olivat "pyhiä" ja niiden aikana muu toiminta, myös sotatoimet, olivat kiellettyjä.  Kisojen jälkeen voitiin taas palata normaaliin päiväjärjestykseen ja jatkaa sotimista. 

Roomassa kaikkiin Kreikasta tulleihin lajeihin tehtiin muutoksia ja niistä tuli väkivaltaisempia.  Roomalaiset halusivat estraadeilla näyttää ja katsella väkivalttaa.  Tätä varten rakennettiin amfiteattereita, joissa on kaksi teatteria vastakkain, jolloin taisteluja oli mahdollista katsella eri suunnista.  Kreikassa taas ei ollut lainkaan amfiteattereita, koska väkivaltaa ei tarvinnut näyttää, vaan teatterirakennusten vieressä oli yleensä Asklepioksen (lääkinnän ja terveyden jumalan) temppeli, jolloin vierekkäin oli kaksi parantolaa: toinen fyysisten (Asklepios) ja toinen psyykkisten (teatteri, katharsis) vaivojen hoitoa varten. 

Varsinaisia gladiaattorinäytelmiä kritisoitiin yllättävän vähän ja jos krittikkiä esiintyi, se koski lähinnä taistelukohtausten vaikutusta katsojiin, eikä niinkään itse tekoja (esim. julkisia teloituksia).  Roomassa keisariajan hyveitä olivat mm. rohkeus, kunnia, voitto ja kilpailu, jotka kulminoituivat keisarin persoonaan. Keisaria ei saanut arvostella ilman vakavia seurauksia. Myös taisteluiden arvosteleminen oli majesteettirikos.  Taisteluja oli eri tyyppisiä: 1) eläimet vastaan eläimet 2) ihmiset vastaan eläimet (metsästyskohtauksia) 3) kuolemaan tuomittujen teloitukset, joissa teloittaja oli joko gladiaattori (jonka henkilöllisyys salattiin peittävällä varustuksella) tai eläimet. Päivä aloitettiin aina eläintaisteluilla, joilla voitiin malliksi osoittaa, että jopa eläimet pystyivät osoittamaan rohkeutta, miksei sitten ihmisetkin. Teloitettavaksi joutuivat mm. henkilöt, jotka olivat syyllistyneet majestettirikokseen (esim. kristityt, jotka eivät hyväksyneet keisaria jumalakseen). Colosseumilla esitettiin myös kokonaisten sotajoukkojen välisiä taistelukohtauksia, meritaistelut puolestaan oli siirretty Trastevereen, jonne oli rakennettu tekoaltaita sen jälkeen, kun Colosseumille oli järven paikalle rakennettu maanalaisia tiloja.

Jean-Léon Gérôme 1872

Ylläolevassa kuvassa (joka sama kuva on muuten Espoon kaupunginmuseon  mainoksessa, mutta taistelujen verisyyttä ilmentäen punasävyisenä) voi nähdä, miten voitolla oleva gladiaattori katsookin Vestan neitsyeiden aitioon, eikä suinkaan keisarin aitioon, niin kuin voisi kuvitella, odottaen neitsyiltä merkkiä ("pollice verso"), joka sinetöisi voitetun gladiaattorin kohtalon. Vestan neitsyet kannustivat innokkaasti gladiaattoreita, jopa hieman oletetun roolikuvansa vastaisestikin, näissä testosteronia tihkuvissa näytöksissä, joissa oli selvästi eroottinen lataus. Neitsyiden tuomion jälkeen keisari sitten antoi oman lopullisen tuomionsa: pollice su o pollice giù.

Luennoitsijan mukaan kristtittyjen marttyyrimyytti on myös osittain liioiteltu ja kun kristittyjen määrän kasvaessa siitä tuli valtionuskonto 390 (pakanuskonnot kiellettiin 393), kristityt alkoivatkin puolestaan vainota pakanoita kärsimiensä vainojen takia. Kaikki epäjumalapatsaat piti tuhota, mm. Sfinksin nenä hakattiin pois, ettei se olisi pystynyt hengittämään. Esiintyi myös pakanamarttyyrikertomuksia, joita muutettiin tarpeen vaatiessa päinvastaisiksi (mm. Alexandrian Museionin opettaja Hypatia haettiin kesken luennon ja paloiteltiin raa'asti kirkossa, mutta tapahtumista kutoutui kuulemma kristittyjen keskuudessa  marttyyrikertomus Pyhästä Katariinasta).

Luennon lopussa päästiin viimein itse aiheeseen eli Konstantinopoliin, jossa ei ollut yhtään teatteria itse kaupungissa. Sen sijaan keskellä kaupunkia oli kyllä hippodromi valjakkoajelukisoja varten. Kilpailuyleisö jakaantui kahteen "puolueeseen" sinisiin (kauppiaat) ja vihreisiin (maanviljelijät) keisari Justinianus Suuren kannattaessa sinisiä. Hänen aikanaan puhkesi vallankumous, joka kukistettiin ja hävinneet, n. 60 000 "vihreää sotavankia" tapettiin hippodromilla.
Luennon jälkeisen keskustelun aikana professori pudotti vielä yhden mielenkiintoisen tiedonjyvän: länsimaiden vanhin yliopisto ei olekaan Bolognan yliopisto, niin kuin yleisesti luullaan, vaan Beirutissa on vielä sitäkin vanhempi, edelleen toiminnassa oleva yliopisto ja senkin opetus alun perin juristeille suunnattu (Scuola di diritto, jossa jo 500-luvulla laadittiin Corpus iuris iustinianeum ja jonka työstämistä jatkettiin edelleen Bolognassa 1100-luvulla), kuten Bolognan.  Beirut katsottiin tuohon aikaan kuuluvaksi Itä-Rooman (Bysantin) valtakuntaan ja Justinianuksen lakeja sovellettiin lähinnä Etelä-Italiassa.